• Ohjattuja kirjoitusretkiä luontoon, taidenäyttelyihin ja erityisille alueille
  • Kirjoittajakursseja proosan ja elämäntarinan tekijöille
  • Päiväkirjaryhmiä ja voimauttavaa kirjoittamista
  • Henkilökohtaista ohjausta ja lukupiiritoimintaa

Keskeisenä ajatuksena kulkeva kirjoittaminen. Sen myötä avautuu yhteys niin ympäristöön, havaittuun todellisuuteen kuin omaan itseenkin. Tarkoitus on auttaa kirjoittajaa antamaan hahmoa sekä kokemuksilleen että mielessäkieppuville tuntemuksilleenkin. Ajatuksilleen. Muistoilleen. Kirjoittamalla avataan reittiä, väylää niin maastoon kuin havaintoihin. Sana sanalta, välimerkki välimerkiltä, lause lauseelta, kappale kappaleelta edeten syntyy teksti. Kirjoittaessa jatketaan todellisuutta: yhdistetään, ohitetaan, nostetaan, keksitään, tarkennetaan. Altistutaan. Pysähdytään ja kirjoitetaan näkyväksi niin sisäistä maisemaa kuin ulkoistakin.

Yrityksille  kursseja työelämän muutostilanteisiin.  Ryhmissä kirjoitetaan työvuosia näkyväksi sekä etsitään kirjallisuuden kautta voimia uuteen elämänvaiheeseen. Toisinaan ohjattu, henkilökohtainen päiväkirjatyöskentely auttaa eteenpäin. Hiljaiselle tiedolle ja kokemukselle annetaan tilaa.

Ota yhteyttä, pyydä tarjous liittyi toiveesi sitten pienempiin tai suurempiin kokonaisuuksiin.

Kirjoitusretket tekee yhteistyötä kulttuurialan toimijoiden kanssa. Erityisen mieluisia ovat pitkäjänteiset projektit, joihin liittyy löytöretkeilyä.

Luova kirjoittaminen ja ohjatut harjoitukset auttavat ihmistä voimaan kirkkaammin – kulkemaan kohti merkityksellistä elämää.

Heli Hulmi

Kirjailija, kirjoittajaohjaaja, kouluttaja, kirjallisuusterapiaohjaaja.

Heli on työskennellyt elämäntarinoiden parissa vuodesta 1995 lähtien. Hän kouluttaa proosan ja elämäntarinan kirjoittajia niin kursseilla kuin henkilökohtaisestikin. Voimauttavan kirjoittamisen ryhmissä hän auttaa osallistujia löytämään omia tarinoitaan ja soveltamaan kirjallisuuden menetelmiä elämän muutostilanteissa. Paikkojen, tilojen havainnointi puolestaan pistää liikkeelle mielikuvaketjuja, joista hyvässä ohjauksessa kehkeytyy kirjallisuutta.

Kirjailija Heli Hulmi

Hän on tehnyt yhteistyötä mm. seuraavien tahojen kanssa:

  • Adoptioperheet ry, Etelä-Suomen Syöpäyhdistys, Helsingin kaupunki, Mielenterveyden Keskusliitto, Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Suomen Mielenterveysseura
  • Espoon kaupunginkirjasto, Espoon työväenopisto, Etäopisto, Helsingin kristillinen opisto, Helsingin työväenopisto, Helsingin yliopisto, Ikäinstituutti, Oriveden opisto, Perheniemen opisto, Suomen kirjallisuusterapiayhdistys, Törmälän kurssikeskus, Vivamo-opisto
  • Käpylän seurakunta, Olarin seurakunta, Seurakuntien Lapsityön Keskus, Tuomasyhteisö
  • Saaristopolku Oy, Ylen Dokumenttiryhmä

Heli kuuluu Suomen tietokirjailijoihin, Suomen kirjallisuusterapiayhdistykseen sekä Terveyttä kulttuurista-verkostoon. Koulutukseltaan hän on humanisti; aloina dramaturgia, teatteritieteet, kirjallisuus, taide- ja psykoterapia sekä sosiaaliala.

Hän harrastaa retkeilyä, kuvataiteita ja pienimuotoisten runoesitysten tekemistä.

Syksyllä 2017 hän ohjasi kirjoittajamatkan Israeliin, teemana päiväkirjan kirjoittaminen. Matka ylitti odotukset. Tulevaisuudessa on tarjolla muutama hyvin suunniteltu kirjoittajamatka etelään, kulttuurisesti virittävälle alueelle.

Osa Heli Hulmin julkaisuluetteloa:

  • Kuoleman horisontti ja kirjoitus. Kansanvalistusseura 2012.
  • Saattaen vaihdettava – vapaudu kirjoittamalla. Kansanvalistusseura 2010.
  • Ruusu joka nousee lumesta voittaa kaikki vertaukset. Ntamo 2010.
  • Ihminen, vertainen. Mielenterveyden keskusliitto 2004.
  • Katso maailmaa kuin omaasi – Antti Kaivolan syntymästä 100 vuotta. Otava 2002.
  • Satu kantaa lasta (artikkeli teoksessa). Duodecim 1999.
  • Seela ja tähti. WSOY 1997.
  • Useiden radiodokumenttien käsikirjoituksia Ylen Dokumenttiryhmälle vuosina 1988-2008.
Kirjailija Heli Hulmi

Kursseja, ohjausta 

Henkilökohtaista kirjoittajaohjausta niin proosan kuin elämäntarinan kirjoittajille.  Tarjolla esimerkiksi 5 tai 10 tapaamisen sarjoja. Käsikirjoitus voi olla jo pitkällä ja tarvitset apua sen työstämiseen tai sitten vasta aloittelet tarinaa.

TALVISET KIRJOITUSRETKET PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOLMEEN MUSEOON JA YHTEEN SAAREEN

Ajankohta: torstai       7.12.2017 klo 17-20    4.1.2018 klo 16-18       18.1.klo 15-18

8.2. klo 16-19      1.3. 2018 klo 17-20

Teemana havainnoiva kirjoittaminen. Taideteos, maisema tai paikan tunnelma ovat lähtökohtia. Jokaiselle retkelle saat tehtävän, joka auttaa pääsemään alkuun. Tekstejä jatketaan omissa oloissa ja saat niistä henkilökohtaista palautetta.

Pieni, keskusteleva ryhmä. Tavoitteena löytää uusia kirjoittamisen väyliä, liittyvät ne sitten muotoon tai sisältöön. Retket suuntautuvat Ateneumiin, Helsingin kaupunginmuseoon, Taidehalliin ja Suomenlinnaan. Viimeisenä iltana kokoonnumme sovitussa paikassa tekstien äärelle.  RYHMÄ TÄYNNÄ.

ENNAKKOTIETOA KEVÄÄN JA KESÄN 2018 KURSSEISTA

SINISTEN ILTOJEN KIRJOITUSRETKET PÄÄKAUPUNKISEUDUN SAARIIN JA MUUTAMAAN MUSEOON

Neljä huhti-toukokuun torstaita klo 16-19. Pieni, keskusteleva ryhmä, henkilökohtaista ohjausta, ainutlaatuinen tunnelma. Kävelyä,  oivalluksia, keskittymistä, kevään valoa. Ajankohdat: 26.4, 3.5, 17.5, 31.5. Retket suuntautuvat paikkoihin, joissa kirjoittaja löytää juurilleen. Saat myös henkilökohtaista palautetta teksteistäsi. Hinta 200 e (sis. alv 24%), lisäksi voi tulla jokin pääsymaksu. Voit varata paikkasi jo nyt.

LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI KÖKARIN SAARELLA  23.-27.5.

Teemana tarinallinen kirjoittaminen. Harjoittelemme tarinan rakentamista havainnoiden, kokeillen ja kävellen. Yhteiset kuljeskelumme tarjoavat kiintopisteet mutta sisältö on sinun. Tarinan kirjoittaminen etenee ohjatusti, tehtävien kautta. Aiheina: suora kerronta, ajatusääni, dialogi ja jännitteen luominen. Majoitus ja ateriat kuuluvat hintaan. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Saaristopolku Oy:n kanssa.

Ihminen kirjoittaa tehdäkseen itselleen kodin, paperille, aikaan, toisten mieliin. (A. Kazin)

LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI ASPÖN SAARELLA  27.6.-2.7.

Teemana elämän käännekohdat, vedenjakajat. Haluatko tutkia kirjoittamalla tilanteita, jolloin suuntasi vaihtui? Mietitkö, kuinka luopua tai avautua uudelle?

Kirjoittaminen etenee ohjatusti saaren luonnossa ja sisätiloissa. Kurssi sopii sekä aloitteleville että työkseen kirjoittaville. Luemme, keskustelemme, heittäydymme. Jokainen saa myös henkilökohtaista ohjausta. Vapaita iltapäiviä, omaa hiljaista aikaa. Majoitus ja ateriat kuuluvat hintaan. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Saaristopolku Oy:n kanssa.

Elämä laajenee tai kutistuu oman rohkeutemme mukaan. (Anais Nin)

LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI KYMENLAAKSOSSA,  Perheniemen opistolla 6.-11.8.

Yhteystiedot

Jos sinulla on kysyttävää, niin soita, lähetä sähköpostia tai käytä allaolevaa lomaketta!

Heli Hulmi

Pihlajatie 40 as 8

00270 Helsinki

050 – 527 2041

hulmi.heli(at)gmail.com

Nimi

Sähköposti tai puhelin

Viesti

Kuvia

Linkkejä

Runoesityksiä tilattavissa. Uusin,  Pablo Nerudan runoihin pohjaava esitys sai ensi-illan 1.12.2017 (Ravintola nro 11, Helsinki).  Edellinen, Wislawa Szymborskan runoista koostuva esitys  (ensi-ilta 2016 Bar Kapsäkissä) on vielä muistissa ja tilattavissa.  Myös Tomas Tranströmerin  runoihin pohjautuva esitys (ensi-ilta 2015) on tarjolla. Lausujina Jaana Huldén ja Heli Hulmi. Jokaisen esityksen kesto noin puoli tuntia.